Come and please

take a walk with me..

Mun on ikävä. Ikävä kaikkia hassuja ihmisiä joiden kanssa on ollut ihan pöljä! Koska sitähän me oltiin. Pöljiä pieniä sieviä.

Tänään on tulossa kiva päivä! Kohta pääsen pois tästä kidutuskammiosta jossa en useinkaan ymmärrä kuin puoli sanaa päivässä ja sitten näen ihanan tyttösen ja tehdään tyttöjuttuja. Meikkienostoa yms. muuta mahtavan sivistävää.

Sitten poikkis häviää samaisen tyttösen kanssa jotain Pokemon (meinaa aina naurattaa!) juttua hommailemaan ja minä siirryn pitämään mukavaa iltaa toisen ihanan tyttösen kanssa. Luokkalainen tulee yöksi ja todellakin katsotaan jokin yleissivistävä pätkä, vaikka Tokyo Gore Police tai, toivoisin itse, jotain erilaista. Vaikka se nyt kyllä on aivan omaansa jopa erilaisuuden suuressa kastissa. Se on ihan pösilö.

Ja se leffa, ei tämä kyseenomainen tytsy.

Minäkin elän.

Mikä siinä on että elämän on oltava niin vaikeaa.
Poikaystävä on suuttuneena vessassa, ties mitä tekemässä, mutta minä en halua olla aina se, joka lohduttaa. Minä ongin jo. Minutkin voisi halutessaan huomata. Elänhän minäkin.

Mutta tukeeko kukaan, kuuleeko kukaan? Kuulee, näkee ja varmasti on joku joka ymmärtääkin, mutta silti sitä aina huomaa olevansa auttamassa muita. Annanko vaan olla. Ei kaikkien ole tarkoituskaan kai sitten saada sitä huomiota.

Älä huoli, Iikkis auttaa.

(kyllä minut joskus huomataan, en voi sanoa etteikö ikinä. Nytkin vaan olisi hyvä aika)

Voi luojan luoma luomi

Pää on kipeä, sisältä pimeä ja pitäisi jaksaa opetella jotain lentotekniikasta tähän aikaan päivästä.
Voi hulluus, unissani ehkä, nyt ei oikein onnistu.

Löysin itsestäni kaksi luomea, jotka saa meikäläisen oikeasti, oikeasti, oikeasti,
itkuparkuahdistuksen armoille. Ahdistaa ja itkettää ja tekisi mieli vain repiä ne irti.
Ehkä vaan sen takia, etten tiedä onko ne aina olleet siinä, vai onko minulla joku ihosyöpä vai olenko vain ja ainoastaan soman luulotautinen.

Ainakaan tuskin saan itseäni enää rauhoittumaan ja kiinnostumaan integraalirakenteesta.

Money money money.. Must be funny!

Mietin tässä pankkikorttini eliminoimista. Säästäisin aika huipusti.
Ostaisin vain todella tarpeellisia juttuja. Olisin huono kansalainen, kun en
kuluttaisi koko omaisuuttani kaikkeen mitä en koskaan tarvitse. Sitten olisi tosi kiva pitää
kunnon shoppailupäiviä silloin tällöin, kun raha pitäisi aina hakea pankista tai jostain.
Se olisi kyllä aika persuuksista! Harmi että samalla se voisi olla
ainoa keino, mikä toimii tässä rahantuhlausongelmassani. Huhheijaa!

I wanna go a date with hide

Joo niin. Haluaisin herätä nättinä aamuna, rakastua tuohon ja mennä treffeille. Kai se meinaisi ensin kuolemista, tuo kun on viimeksi nähnyt nousevan päivän soppelisti päälle 12 vuotta sitten.

Minun lauantaini ei siis ollut mukava.

Sain sentään imurin, ja kävin syömässä veikan, kullan ja Hombren kanssa. Veli meni kotiin ja päästi pahan mielen sisälle samalla ovenavauksella. Kotona kytee vaan joku mieletön mielipaha mikä saa meikäläisen vakavasti harkitsemaan jotakin epämukavaa ja ärsyttää vaan, miksi, oi miksi, minun pitää olla näin tollo. Etten näe, etten kuule, etten puhu.

Mutta en rehellisesti taas tajunnut olevani niin v*tun typerä ja huomioimaton. Se on ainakin kiva kuulla, että aiheutan pahaa mieltä, eikä tekojani huomata.

Sentään kämpän kuningatar, Shiro, elämäni karvainen nainen, osoittaa kiintymystä. Raatelee rastat päästä. <3

saturday, what a beautiful day

Minulla oli suunnitelmissa viettää ihanin lauantai aikoihin. Sellainen, mihin kuuluun vähän ohjelmaa, muttei liikaa ja päivä, jona ompelisin pitkästä aikaa. Kunhan olisin siivonnut. Sitten olisin lähtenyt hyvässä seurassa Pyyniin munkkitornille syömään täydellisimpiä munkkeja sitten kaverin äidin tekemät.

Mutta tietenkään suunnitelmilla ei ole tapana toteutua. Ensinnäkin nukuin kolmeen. Sitten aloitan siivoamisen mummolta perityn kaamean mantran soidessa pään sisällä; Sellainen emäntä kuin keittiö, sellainen emäntä kuin keittiö...
Ja mitä huomaan? Imuri on rikki. Täytyykin tästä lähteä ostamaan imuria. Keittiön ollessa kamalassa kunnossa ja päänsisäisen emäntäni hakkaa päätään likaiseen lattiaan. Heippa vaan ompelu ja munkin syönti!

Armo

Tämä ilta on ollut kamala.
Mietin tosissani koiran myymistä, eroamista, yksin asumista, koiran myymistä, oksentamista, koiran myymistä, kuolemista, koiran myymistä, sitä ettei minulla ole paikkaa missä olla, koiran myymistä.

Meillä oli kotona siis kriisitilanne. Sellaisesta h**vetillisestä kriisistä, joka pisti kaiken sekaisin, on inhottava nousta ja pyyhkiä pöytä. En halua lakaista kaikkea maton alle, mutta pöydälle kasaaminenkaan ei aina auta.

Onneksi selvisin mielenhäiriöstä, enkä lähettänyt myyntiviestiä mukavankuuloiselle tyttöselle, joka olisi ollut koiran puutteessa. Kiitän siitä ketä vaan!

Teksti on tällälailla pätkitty, koska on paljon pientä ajateltavaa.

Kamalinta mitä tajusin, on se, ettei mulla ole tämän oman kodin jälkeen mitään paikkaa mihin voisin mennä. Ei sellaista, minne voisin ottaa eläimet mukaan ja mennä. En lapsuudenkotiin, en parhaille ystäville, hotelliin tai mummille. Olisiko aika mennä itseensä?

Kriisi taitaa sittenkin jatkua. Tähän kohtaan pari kunnon voima sanaa ja ärräpäätä.