Mikä siinä on että elämän on oltava niin vaikeaa.
Poikaystävä on suuttuneena vessassa, ties mitä tekemässä, mutta minä en halua olla aina se, joka lohduttaa. Minä ongin jo. Minutkin voisi halutessaan huomata. Elänhän minäkin.
Mutta tukeeko kukaan, kuuleeko kukaan? Kuulee, näkee ja varmasti on joku joka ymmärtääkin, mutta silti sitä aina huomaa olevansa auttamassa muita. Annanko vaan olla. Ei kaikkien ole tarkoituskaan kai sitten saada sitä huomiota.
Älä huoli, Iikkis auttaa.
(kyllä minut joskus huomataan, en voi sanoa etteikö ikinä. Nytkin vaan olisi hyvä aika)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti