Armo

Tämä ilta on ollut kamala.
Mietin tosissani koiran myymistä, eroamista, yksin asumista, koiran myymistä, oksentamista, koiran myymistä, kuolemista, koiran myymistä, sitä ettei minulla ole paikkaa missä olla, koiran myymistä.

Meillä oli kotona siis kriisitilanne. Sellaisesta h**vetillisestä kriisistä, joka pisti kaiken sekaisin, on inhottava nousta ja pyyhkiä pöytä. En halua lakaista kaikkea maton alle, mutta pöydälle kasaaminenkaan ei aina auta.

Onneksi selvisin mielenhäiriöstä, enkä lähettänyt myyntiviestiä mukavankuuloiselle tyttöselle, joka olisi ollut koiran puutteessa. Kiitän siitä ketä vaan!

Teksti on tällälailla pätkitty, koska on paljon pientä ajateltavaa.

Kamalinta mitä tajusin, on se, ettei mulla ole tämän oman kodin jälkeen mitään paikkaa mihin voisin mennä. Ei sellaista, minne voisin ottaa eläimet mukaan ja mennä. En lapsuudenkotiin, en parhaille ystäville, hotelliin tai mummille. Olisiko aika mennä itseensä?

Kriisi taitaa sittenkin jatkua. Tähän kohtaan pari kunnon voima sanaa ja ärräpäätä.